Kahdeksankulmainen talo: enemmän tilaa – vähemmän lämmityskustannuksia
Wood-Mizer, Europe
Tunnisteet
Kukapa meistä ei unelmoisi oman loma-asunnon, kesämökin, metsästysmajan tai talviurheilumökin omistamisesta? Hiihtämisen jälkeen on ihanaa tulla kotiin ja istahtaa takan ääreen! Tämä on paikka, minne mennä pakoon arkipäivän rutiineja ja viettää aikaa mukavasti rentoutuneena.
On yllättävää, että ajatukset vapaa-ajasta saavat meidät ponnistelemaan kovemmin! Joskus ihminen herää unelmoinnistaan ja alkaa rakentaa unelmiensa taloa.
Myös John Ujasella oli unelma. Mutta toisin kuin ihmiset, jotka ovat täysin tyytyväisiä taloon, jossa on neljä seinää ja katto, hän halusi jotakin enemmän: kahdeksankulmaisen, haapahirsistä valmistetun talon.
Kahdeksankulmio
Idea kahdeksankulmaisesta rakenteesta ei ole uusi: voimme nähdä esimerkkejä kahdeksankulmaisista kirkoista ja temppeleistä ei vain Euroopassa vaan myös Aasiassa, jossa numero 8 yhdistetään loputtomuuteen, ts. kuolemattomuuteen.
Kuitenkin kahdeksankulmaiset asuintalot nousivat todelliseen suosioon Amerikassa 1800-luvun keskivaiheilla. Se liittyy tiedemies ja luennoitsija Orson Fowlerin nimeen. Hän rakensi sellaisen talon perheelleen ja kutsui sitä nimellä Octagon ja sen jälkeen hän kirjoitti kirjan The Octagon House: A Home For All, or A New, Cheap, Convenient, and Superior Mode of Building. Kirja painettiin ensimmäisen kerran vuonna 1848 ja seuraavan puolen vuosisadan kuluessa kahdeksankulmaisesta rakenteesta tuli muotia eikä vain esteettisestä näkökulmasta.
Kuten kuvasta näkyy, nelikulmioon verrattuna kahdeksankulmiossa on noin 20 % lisää tilaa samalla ympärysmitalla. Se tarkoittaa, että samalla seinäneliöllä talo käsittää enemmän asuintilaa ja tarvitsee vähemmän lämmitystä neliömetriä kohti. Fowler laski, että kahdeksankulmainen talo on halvempi rakentaa, tarjoaa lisää asuintilaa, saa enemmän luonnonvaloa, on helpompi lämmittää ja pysyy kesällä viileämpänä. Nämä edut johtuvat kahdeksankulmion muodosta: muoto ympäröi tilan tehokkaasti minimoiden ulkopinta-alueen ja siten lämpöhäviötä. Kahdeksankulmio on lähimpänä ympyrää, joka itse asiassa on tehokkain muoto mutta vaikea rakentaa ja löytää oikeita kalusteita ympyrään.
”Alussa oli vain kahdeksankulmainen unelma”
John Ujanen unelmoi, haaveili ja… rakensi, mitä halusi. Hänen noin 120 neliömetrin kokoinen kahdeksankulmainen lomamökkinsä seisoo kauniin järven rannalla pienen saaren keskellä, jonka hän omistaa lähiympäristöineen. Talo ei ole erityisen korkea, mutta silti sen ainutlaatuinen sijainti ja upea olemus saavat sen näyttämään majakalta tai vartiotornilta, joka tarkkailee naapurijärveä ympäröivää merialuetta kaikissa suunnissa.
Aitona perfektionistina tekniset näkökohdat huomioon ottaen ja innokkaana tekemään kaiken oikein – todella oikein, ei vain melkein oikein – John halusi sahan, joka auttaisi häntä saamaan parhaan mahdollisen sahaustuloksen mahtavien haapatukkien käsittelyyn.
Ja Wood-Mizerin sahaa käyttävä rahtisahuri teki tarkalleen sen: varmisti moitteettoman hyvän ja tarkan sahaustuloksen.
Mutta kaikki tämä oli vasta alkusoittoa. Vain muutamaa vuotta myöhemmin kuului päättäväinen koputus Wood-Mizerin Suomen edustajan ovelle. Kun ovi avattiin, John Ujanen seisoi ovella varsin erikoinen pilke silmäkulmassa.
”Haluaisin ostaa yhden”, John sanoi, ”yhden näistä sahoista, samantyyppisen vannesahan, jota käytimme haapatukkien sahaamiseen lomamökkiäni varten.” Niin Johnin tapaista, mies, jolla ei ole tapana puhua small talkia.
”No, hyvä, hienoa!”, Howard vastasi tehtyään luultavasti kaikkien aikojen nopeimmat sahakaupat. ”Mitä aiot tehdä?”
”Aion rakentaa isomman talon, itse asiassa monta kertaa isomman, ensisijaiseksi asunnokseni. Tämä uusi talo tulee olemaan muodoltaan kymmenkulmainen ja massiivista haapahirttä. Joten paras mahdollinen tarkkuus ja erinomainen viimeistely ovat ratkaisevia hankkeen onnistumiseksi.”
Ja siten John, mies, joka on tottunut muuttamaan (ainakin useimmat) unelmansa todeksi, on juuri saamassa unelmatalohankkeensa toteutetuksi juttelumme aikana. Valokuvista voi nähdä, miltä Johnin Villa Aspen näyttää – eipä ole kaikkein tavanomaisin talon muotoilu, vai mitä?
”No, mitä pidit LT15-sahastasi tällä kertaa, John? Tyytyväinen tuloksiin?”
”Oikein tyytyväinen, voin ilokseni todeta. Hyvin usein on oltava valmis tyytymään jonkinlaiseen kompromissiin; jokin erityinen asia saattaa olla hyvä, mutta jokin muu ei vain ole yhtä hyvä. Joten on elettävä sellaisen ”suhteellisen tasapainon” kanssa. Toisin on LT15-sahan kanssa. Saha on osoittautunut erittäin tasapainoiseksi yhdistelmäksi helppoutta, nopeutta, tarkkuutta ja käsittelyturvallisuutta. Saha on erinomainen ja luotettava työkalu, jonka avulla pääsee varmasti haluamaansa lopputulokseen. Luultavasti jokainen rakentaja pitää sellaista osaamista ja suorituskykyä varsin suuressa arvossa.”
Perustuu Martti Kirsitien artikkeliin