Ruusupuun tuotanto Indonesiassa Wood-Mizerin LT20-sahaa käyttämällä

Rosewood Production with Wood-Mizer LT20 Sawmill in Indonesia

 

Indonesialainen yritys sahaa eksoottisia jalopuita myyntinsä kasvattamiseksi Kiinassa ja Japanissa. Yritys työllistää 150 työntekijää ja on parantanut liikevoittoaan Wood-Mizer LT20-sahan hankinnasta lähtien.

”Isäni perusti yrityksen 1991. Vastuu siirtyi minulle yli kaksi vuotta sitten”, kertoo Mr. Kennedy, yrityksen omistaja. Hänen yrityksensä työsti aikaisemmin rottinkia, mutta keskittyi myöhemmin enemmän Indonesian ruusupuuhun ja akaasiapuuhun – kahteen erittäin vaikeasti sahattavaan eksoottiseen jalopuuhun. ”Päivässä on vaihdettava kaksi tai kolme terää”, Kennedy selventää.

 

 

Kennedyn LT20-saha ja Wood-Mizerin terät auttavat työn valmiiksi saamisessa. Kennedy kertoo: ”Wood-Mizerin hyvä puoli on se, että sahausjälki on erittäin tarkkaa ja terä on ohut, joten puumateriaali voidaan hyödyntää maksimaalisesti. Teemme kaikkemme jätteen minimoimiseksi. Wood-Mizerin avulla sahaamme 3,3 cm paksuja lautoja, mikä vähentää jätteen määrää noin puoleen verrattuna tavanomaiseen moottorisahaan.”

 

 

Wood-Mizerin joustavalla LT20-sahalla voidaan sahata halkaisijaltaan maks. 80 cm paksuisia ja 4,8-8,4 metrin pituisia tukkeja. Kennedyn kannalta LT20 oli taloudellinen ratkaisu hänen pienelle puuyritykselleen. Sahaa käytetään manuaalisella tukinkäsittelyllä. Valitessaan sopivaa sahaa yritykselleen Kennedy päätyi Wood-Mizerin sahaan, joka tarjoaa hänelle sahaustarkkuuden, jota hän tarvitsee erittäin kalliiden raaka-aineidensa hyödyntämiseksi maksimaalisesti.

 

 

”Lajittelemme tukit niiden saapuessa”, Kennedy kertoo. Lajittelun jälkeen lastaamme tukit sahaan sahausta varten. Sahauksen jälkeen laudat lähetetään höylättäväksi niiden sileän ja tasaisen pinnan työstämiseksi. Eli särmäämme laudat, jotta niistä saadaan suoria ja tämän jälkeen ne profiloidaan. Viimeiseksi valmiit laudat asetetaan kuormalavalle ja valmistellaan vientiä varten".

 

 

Kiinan ja Japanin huonekaluvalmistajat arvostavat Kennedyn tuotteita hänen takaamansa täsmällisyyden ja puun laadun ansiosta.

”Erityistä tyydytystä tarjoaa erittäin hienon puumateriaalin sahauksen seuraaminen”, Kennedy kommentoi. Kuitujen ja hienorakenteen näkeminen yhdistettynä rakkauteen tuotteisiin takaa onnellisuuden”.

 

 

Tilaa uutiskirjeemme
Saat sähköpostipäivitykset erikoistarjouksista, uusista tuotteista ja kutsuista erikoistapahtumiin!